Kirjoitin tämän jutun alun perin elokuussa 2021 ja nyt juttua on päivitetty avoimena olleiden tietojen osalta.
Google lanseerasi noin vuosi sitten Analytics-ohjelmalleen uudistetun version – Google Analytics 4 – jossa keskiössä oli tekoälyn aiempaa parempi hyödyntäminen. Ohjelmaa on uudistettu pellin alla suurella pensselillä ja käyttöliittymä tuntuukin edelleen vajavaiselta verrattuna vanhaan versioon. Nyt tilanne alkaa kuitenkin olla sellainen, että uusi versio on ollut käytettävissä sen verran pitkään ja käyttöliittymään on lisätty jo valmiitakin raportteja, että uuden version käyttöönottoa voi aidosti jo suositella.
Selvää on, että ohjelmaa tullaan vielä jatkokehittämään, joten lopullinen versio ei ole näköpiirissä. Siirtymävaiheen kestoa ei pysty edelleenkään ennustamaan, mutta monta seikkaa puoltaa nyt ohjelman käyttöönottoa nykyisen version rinnalle. Varhainen reagointi voi nimittäin säästää markkinointiväkeä turhilta paniikeilta ja tarjota yritykselle kilpailuetua hitaammin reagoiviin toimijoihin nähden.
Eli miksi ottaa käyttöön Google Analytics 4 juuri nyt?
1) Tiedonkeruu alkaa vasta ohjelman asennuksesta – Takautuvaa tietoa ei ole saatavilla
Verkkoliiketoiminnan kehitystä halutaan tyypillisesti asettaa sopivaan kontekstiin, ja onkin luontevaa verrata dataa esim. edelliseen vuoteen. GA4 aloittaa tiedonkeruun asennushetkestä, joten jos asennuksen kanssa emmitään, ei vertailutietoakaan ole välttämättä saatavilla. Tämä hankaloittaa verkkoliiketoiminnan analysointia ainakin ensimmäisen vuoden ajan.
2) Nykyinen Analytics tulee väistämättä poistumaan
Vääjäämätön tosiasia on, että nykyinen versio ennen pitkää lopetetaan. Milloin ja millä reunaehdoin – sitä emme vielä tiedä. Yhtä kaikki, menossa on siirtymävaihe, joka on kestänyt jo siis noin vuoden. Ajankohta tai mahdolliset nopeat lopetusvaiheen käänteet eivät kuitenkaan säikäytä niitä, joilla versio on juossut vanhan rinnalla, keräten jo runsain mitoin vertailukelpoista dataa.
3) Toimi ajoissa ja vältä digiruuhka – saat valita kumppanin osaamiseen perustuen
Kun Google antaa vanhan Universal Analytics -ohjelman kohtalosta lopullisen tiedon aikatauluineen, melko välitön seuraus on GA4 version asennuksen kysyntäpiikki. Kun kaikki digitoimintaansa panostavat toimijat haluavat päivityksen yhtäaikaisesti, voi osaavan resurssin löytämisestä tulla kiperä pulma.
4) Kysyntähuippu voi venyttää aikatauluja siirtymävaiheen lopulla
Jos GA4- siirtymä toteutuu napakalla aikataululla, päivitysten yhtäaikainen kysyntä luo digikumppanien päähän aikataulupaineita. Resurssit eivät jousta loputtomiin, joten asiakkaat voivat joutua kohtaamaan pidempiä tuotantoaikoja. Jos asiaan reagoidaan vasta viime hetkellä, voi tiedonkeruun aloittaminen viivästyä tai jopa katketa. Silloin on myöhäistä harmitella sitä, ettei asiaan kiinnitetty ajoissa huomiota.
5) Kun Google vahvistaa aikataulun, kysyntäpiikki nostanee asennushintoja
Kun lopullinen tuomio Googlen toimesta julkaistaan, voi seurauksena yllättävästä kysyntäpiikistä olla GA4-päivitysten yleinen hintatason nousu. Mahdolliset ylityötunnit ja/tai rekrytoinnit tuovat kuluja, jotka aiheuttavat painetta siirtää nuo kulut hintoihin. Jos Google Analytics 4 on asennettu ajoissa, voi tässä kohtaa myhäillä tyytyväisenä ja keskittyä muuhun liiketoiminnan kehittämiseen.
6) Ole liikkeellä ajoissa – perehdy rauhassa käyttöliittymään
Kuten viime marraskuisessa blogitekstissäni kirjoitin, on Google Analytics 4 melko erilainen kuin edeltäjänsä, niin raporttien, toimintalogiikan kuin ulkoasun osalta. Uudistusten ja normaalien seurantakäytänteiden haltuunotto vie oman aikansa. Kun vaihdos on toteutettu ennakoivasti, ovat kaikki seurantaan vihkiytyneet vastuuhenkilöt ehtineet perehtyä uuteen versioon, eikä vaihdos hetkauta analysoinnin tarkkuutta huonompaan suuntaan. Päinvastoin tiedonkeruu tehostuu ja voi auttaa ottamaan etumatkaa kilpailijoihin.
7) Itse luotavat raportit uuden version opettelun tukena
Koska joitain raportteja täytyy Google Analytics 4:ssa luoda itse, vanhan Analyticsin ajantasainen data toimii erinomaisesti benchmark-tietona. Tämä myös helpottaa uuden version opettelua.
Tietoja siirtymäaikataulusta
Google on antanut lisätietoa vanhan Universal Analyticsin kohtalosta ja alla on päivitettyä tietoa.
Milloin siirtyminen tapahtuu lopullisesti?
Google on julkistanut aikataulun vanhan Analyticsin alasajosta ja Universal Analyticsin tiedonkeruu loppuu Googlen ilmoituksen mukaan 1.7. 2023
Kuinka pitkä siirtymäajasta tulee (vai tuleeko ollenkaan)?
Periaatteessa siirtymäaika on ollut koko ajan käynnissä.
Mitä tapahtuu vanhalle Universal Analyticsille?
Universal Analytics loppuu näillä näkymin kokonaan ja se korvataan kokonaan Google Analytics 4:lla.
Jääkö vanhaan Analyticsiin kertynyt tieto saataville (ts. loppuuko vain uuden tiedon kerääminen)?
Universal Analytics tiedonkeruu päättyy 1.7. 2023. Vanha tieto on käytettävissä ainakin 6 kuukautta eli vuoden 2023 loppuun.
Voiko vanhaa tietoa viedä uuteen GA4-versioon?
Yksittäisten raporttien tietoja voidaan luonnollisesti viedä esim. Exceliin, eikä
tässä ole odotettavissa muutosta. Koko tietokannan siirtoa on varmasti mietitty sekä Googlella että kolmansien osapuolten taholta. Ohjelmien tiedonkeruu on pellin alla niin erilaista, että kaikkea tietoa tuskin saadaan siirrettyä uuteen versioon – jos saadaan vietyä ollenkaan. Kolmansille osapuolille tämä on liiketoimintaa, joten jos tiedonsiirtoon keksitään ratkaisu, niin se on tuskin ainakaan ilmaista.
Miksi kannattaa harkita Digiteamiä analytiikkakumppaniksi?
Pahin skenaario siirtymän toteutuksen yhteydessä on, että kysyntäpiikki tuo markkinoille toimijoita, joiden osaaminen ei välttämättä ole riittävän korkea ja jotka ovat enemmän helpon rahan perässä. Koska päivitysasia on monelle uusi, ei myöskään asiakkailla ole välttämättä tarvittavaa tietotaitoa toimijan osaamisen varmistamiseen ja oikean kumppanin valintaan.
Meille nykyaikainen digimarkkinointi on ydintoimintaa ja autamme siirtymässä mielellämme.
Olemme analytiikkavetoinen digimarkkinointiyritys ja meillä on
- Parin vuosikymmenen kokemus markkinoinnin, myynnin ja verkkoliiketoiminnan kehittämisen tunnuslukujen mittaamisesta
- Kokemusta kymmenien eri toimialojen verkkoliiketoiminnan mittaamisesta
- Asiakaslähtöisesti suunniteltu, monipuolinen ja helppotajuinen lähestymistapa Analytics neloseen
- Valmiudet tuottaa asiakkaalle räätälöity verkkosivuston tiedonkeruu.
Olemme panostaneet vahvasti uuden GA4sen opiskeluun ja perehtyneet sen mahdollisuuksiin. Koska analytiikan tapahtumien konfiguroinnissa ei ole mitään standardikäytäntöä, olemme testanneet käytännössä erilaisia vaihtoehtoja. Kokemuksen perusteella olemme luoneet loogisen ja helposti lähestyttävän seurantamallin, jonka avulla eri rooleissa olevat henkilöt voivat seurata verkkoliiketoiminnan kehitystä. Halutessasi saat meiltä myös asiantuntevan ja perusteellisen koulutuksen uuden Analytics nelosen käyttöön ja uudistuneen seurannan tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Jos haluat seurata tulevaisuudessakin mitä verkkosivuillasi tapahtuu ja kuinka tehokasta markkinointisi on, ota yhteyttä.