CASE: MENEVÄ

Menevän taksipalvelut kuluttajien tietoisuuteen Google haussa

Taksimarkkinan muutos vuonna 2018 avasi pelikentän uusille valtakunnallisille taksitoimijoille. Hinnoittelun vapautuminen, eri taksisovellusten ja palveluiden tulo markkinoille avautui yhdessä yössä. Samalla kilpailu asiakkaista ja kuljettajista koveni entisestään uusien tekijöiden ilmaantuessa markkinoille.

Menevä Oy päätti ottaa härkää sarvista ja panostaa taksipalveluiden löytymiseen hakukoneista Digiteamin avulla.

 

Yhteistyön tavoite

Kuluttajat etsivät taksipalveluita Suomessa Googlesta 50 000 -100 0000 kertaa kuukaudessa. Menevä halusi tarrata kiinni kuluttajaan tilausprosssin siinä vaiheessa kun kuluttaja on hankkimassa taksipalveluita hakukoneista. Löytyminen hakukoneissa fokusoitiin paikallisia taksipalveluita etsivien kuluttajien palvelemiseen.

Ratkaisut

Digiteam on auttanut ja konsultoinut Menevää hakukoneoptimoinnin avainsanatutkimuksessa, sisällöntuotannossa sekä verkkosivuston sivukartan kehittämisessä. Samalla laitettiin verkkosivuston web-analytiikka kuntoon seuraamaan liiketoimintatavoitteita, jolloin tulosten arviointia ja kehittämistä voidaan tehdä luotettavan datan päältä.

Lisäksi maksullisella Google-mainonnalla varmistetaan kattavasti Menevän löytyminen Googlesta.

Tulokset

Menevän taksipalvelut löytyvät Googlen ensimmäiseltä hakutulossivulta liiketoiminnalle tärkeimmillä paikallisilla hakutermeillä.

Orgaaninen liikenne Googlesta on kasvanut yhteistyön aloituksesta yli 170%.

Orgaaninen hakukoneliikenne ja maksettu Google-mainonta tuovat Menevän verkkoliiketoiminnan
uusasiakashankinnasta valtaosan.

Mitä tulevaisuus tuo tullesssaan yhteistyön tiimoilta?

Haasteena uutena valtakunnallisena toimijana on taklata kaikkein kilpaillummat hakutermit, kuten
taksi helsinki -termistö. Pitkäjänteinen verkkosivuston hakukoneoptimointi sekä ulkoisen linkityksen hankkiminen ja kehittäminen tuovat takuulla tuloksia.

Asiakkaan kommentit yhteistyöstä

”Digiteamin asiantuntijuuden avulla me olemme lisänneet Menevän tunnettuutta sekä palveluiden
saavutettavuutta verkossa. Yhteistyömme avulla saatu hyöty on merkittävä nykyisessä
kilpailutilanteessa. Hakukoneoptimointityö, jonka avulla olemme voineet kehittää Menevän
verkkosivustoa aktiivisesti, on meille tärkeillä alueilla nostanut sivuston sijoitusta Google haussa ja sijoitumme hyvälle sijalle suhteessa muihin alan yrityksiin. Olemme olleet aktiivisia myös maksetun
mainonnan kehittämisessä ja Digiteamin avulla olemme saaneet tehostettua markkinointia – turhat
rönsyt ja toimimattomat mainokset on poistettu ja budjetti kohdistuu tavoitteiden mukaisesti
toimiviin mainoksiin. Olemme olleet tyytyväisiä yhteistyöhön.”

Kaisa Halminen,
markkinointi, Menevä Oy

Menevä Oy yrityskuvaus

Menevä Oy on voimakkaassa kasvussa oleva suomalainen taksialan perheyritys. Tavoitteemme on tuottaa hyvää taksipalvelua kaikille asiakkaille 24/7 ja olla reilu kumppani taksiautoilijoille. Tilausvälityksessämme on toistatuhatta taksiautoa valtakunnallisesti. Vastuullamme on taksien tilausvälityksen lisäksi Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen alueen Kela-kuljetukset.

Sulje