fbpx

Henkilöesittely – Harri Kivi

Moro moro,

Täällä Harri, yksi Digiteamin perustajista. Vedän verkkosivustotiimiä ja koodaan itse projekteihin räätälöityjä ratkaisuja. Työkokemusta on ehtinyt kertyä monipuolisesti, mm. ison IT-ketjun markkinoinnin johtamisesta, perinteisestä graafisen puolen mainostoimistotyöstä, sekä yli sadan verkkosivusto- ja verkkokauppaprojektin läpiviennistä.

Olen perinteinen pitkän linjan nörtti, tietokoneet tuli tutuksi jo pienenä poikana. Olin noin kymmenen vanha, kun isä kantoi ensimmäisen PC:n kotiin ja sen parissa ajan sai kulumaan kuin siivillä. Pelaamista, koodauksen opettelua ja piirtämistä. Ja piirtäminenkin tapahtui alkuaikoina koodaamalla. Ensimmäisiä verkkosivuja tein joskus Y2K aikoihin, eli samaan aikaan kun pelättiin että maailma tai ainakin tietokoneet räjähtää vuosituhannen vaihtuessa.

Mistä nautin työssäni eniten?

Parasta on kun saa ratkaista haastavia ongelmia. Myös se, että tällä alalla saa kokoajan oppia uutta, pitää mielen virkeänä.

Mikä Digiteamissä on parasta?

Mieleen tulee rento meininki, matala hierarkia, huonot vitsit. Mutta ehkä parasta on, kun saa työskennellä muiden ammattilaisten kanssa. Ei tarvitse pelätä tuleeko joku homma tehdyksi, onko työ tarpeeksi laadukasta tai miten aikataulut pitää. Etätyön mahdollisuus on myös huikean hyvä asia. En ole ikinä tykännyt istua joka päivä useaa tuntia autossa tai bussissa. Ennemmin käytän sen ajan vaikka koiran kanssa ulkoilemiseen.

Mitä teen vapaa-ajallani?

Ison osan vapaa-ajasta vie koiran kanssa lenkkeily ja puuhailu kodin takapihalla. Parasta on pitkät metsälenkit uusissa maisemissa. Musiikki on ollut aina isossa osassa minun elämää, kuuntelemalla sitä tai soittamalla itse. Pianoa olen soittanut koko elämäni asti ja järkeviä ääniä saan myös bassosta ja joskus kitarastakin. Kaikki uusi teknologia kiinnostaa myös vapaa-ajalla ja esim. kotiautomaation säätö vie joskus mukanaan. Ja jos vielä edellisten jälkeen jää aikaa, saattaa Civilization VI-peli aueta. Siinä se yö sitten meneekin.

Uusimmat blogit

Haluatko lisää luettavaa?

Haastamme, opastamme ja kerromme digitaalisen markkinoinnin ajankohtaisista asioista.