fbpx

Mahdollisimman hyvä tekninen SEO

Miksi sivustoni ei ole ykkösenä, eikä edes etusivulla, vaikka saan täydet pisteet SEO-testissä.

Haluatko teknisesti täydellisen sivuston tai pistää teknisen SEO:n kuntoon ja onko sillä mitään merkitystä? Hakukoneoptimoinnin yksittäiset osa-alueet nousevat aika-ajoin esille ja viime kesänä silmiimme osui Searchmetrixin white paper aiheesta Google Chrome Lighthouse audits, jossa tutkittiin teknisen SEO:n tilannetta haussa hyvin menestyvillä sivustoilla ja pyrittiin tulkitsemaan teknisen SEO:n roolia hakukonelöydettävyydessä.

Parhaiten menestyvillä sivustoilla tekninen SEO oli joko hyvällä tai erittäin hyvällä tasolla, mutta suoria yhtäläisyyksiä näistä ei voinut vetää sijoituksiin. On pakko sanoa, että hyvin menestyvillä sivustoilla on yleensä panostettu isosti hakukoneoptimointiin, joten olisi ollut aika yllättävää, mikäli tekninen SEO olisi ollut jotenkin huonossa jamassa, sillä se on yleensä yksinkertaisin kuntoon laitettava asia.

Vähän sama kuin tutkittaisiin parhaiten menestyvien formula-autojen moottorien tehoja ja todettaisiin että hyvin pärjäävissä autoissa on hyvät tehot!!! Yllätys? ?

Miten teknistä SEO-tilannetta voi tutkia?

Google Chrome -selaimen DevToolsissa on Lighthouse auditointiohjelma, jolla voi tehdä teknisen SEO:n testin ja katsoa, missä kunnossa oma sivusto on. Kuinka näitä lukuja tulisi tulkita ja voiko 100/100/100/100 pistettä saavuttaa?

Vastaus on, että voi saavuttaa, mutta onko sillä sitten merkitystä, onkin eri juttu, kuten Searchmetrixin tutkimuskin osoitti. Testin tekeminen sinällään on helppoa ja sen voi tehdä kuka vain, jos käytössä on Chromen selain.

Mitä SEO-testi mittaa

Tekninen SEO-testi mittaa suorituskykyä, sisällön saavutettavuutta, teknistä SEO-sisältöä ja parhaita käytäntöjä, kuten tietoturvaa. Käytännössä siis asioita, jotka vaikuttavat sivuston tekniseen käytettävyyteen ja käyttökokemukseen Googlen standardien mukaan.

Joissakin tapauksissa standardit ovat niin tiukassa, että niiden täyttämisellä ei enää ole käyttäjän näkökulmasta mitään merkitystä. Jo tästäkin syystä osaan luvuista tai tutkimuksessa löytyneiden ”epäkohtien” merkitystä täytyy pystyä suhteuttamaan todelliseen vaikuttavuuteen.

Alla muutama esimerkki tilanteista, joissa teknistä SEO-testin tulosta heikentävällä tekijällä saattaa olla oikeasti vain vähäinen merkitys.

  1. jos tekstin alla on taustaväriä, saattaa testityökalu tulkita tekstin vaikeasti luettavaksi, jolloin tulos laskee. Numeerinen tulos taas ei välttämättä liity mitenkään todelliseen luettavuuteen tai siihen, häiritseekö taustaväri sivuston käyttäjää.
  2. Eräällä sivustolla testin tulokset heikentyvät sen takia, että sivustolla on esim. Googlen omia työkaluja, vaikkapa konversiomittaukseen liittyen. Työkalun käyttäminen ei vaikuta käyttökokemukseen käytännössä mitenkään, mutta teoriassa se voisi vaikuttaa. Näin Google haluaa rankaista omien työkalujensa käytöstä. Ensin Google Ads kehottaa sinua lisäämän työkalun, mutta toinen Googlen työkalu pyytää siirtämään sen pois.
  3. SEO-arvosana mittaa sitä, onko teknisten sisältöelementtien perusteet tehty oikein. Tämähän ei ota mitään kantaa siihen, onko elementeissä käytetty liiketoiminnan kannalta löydettävyyttä edistävää, avainsanatutkimuksessa tärkeäksi määriteltyä sisältöä, vaan että eri kohdissa on oikea merkkimäärä ja kaikki tekniseen SEO:on liittyvät kentät on täytetty. Voit saada siis täydet pisteet siitä, että olet optimoinut sivuston sisällölle, jota kukaan ei hae.

Yhteenveto teknisen SEO:n tärkeydestä

Tekninen SEO on tärkeä ja sillä on iso vaikutus hakukoneoptimoinnissa, mutta ilman muiden osa-alueiden hyvää toteutusta, se ei suuremmin auta. Testilukujen valossa täydellisyyden hakeminen ei välttämättä ole mielekästä. Joskus yksittäinen virheilmoitus voi johtua siitä, että sivustototeutus on tehty tavalla, jota ei voi ilman suurempaa työtä korjata, mutta jonka vaikutus on mitätön. Esim. sivuston alustan uudelleen koodaaminen tai alustaversion vaihtaminen ei tästä syystä ole järkevä ratkaisu, mikäli sillä saavutettu hyöty on marginaalinen.

Tärkeintä on keskittyä siihen, että luvut ovat kautta linjan hyväksyttävällä tasolla ja selvittää, onko tulosta heikentävillä asioilla oikeasti merkitystä suhteessa niiden korjaamiseen vaadittavaan työhön ja siitä saatavaan hyötyyn.

Varoituksen sana

SEO huijari voi lähestyä tekninen SEO-testi kourassaan ja kertoa, että nyt on jotain vialla, kun jokin luku ei ole täydet 100 tai edes 90. Tämä ei tarkoita sitä, että asialla olisi mitään todellista vaikutusta SEO-tuloksiin, tai sivuston saavutettavuuteen, käytettävyyteen tai tekniseen toimivuuteen.

Jos teet testin itse, älä myöskään joudu paniikkiin, mikäli tulos ei ole hirveän hyvä. Jos kaipaat apua teknisen SEO:n tutkimiseen tai tulosten tulkintaan, niin ota meihin yhteyttä. Ai niin, olemmehan mekin tehneet sivuston, jossa löytyy täydet 100% saavuttaneita sivuja.

Antti Kärki

Hyvää digimarkkinointia vuodesta 2003, mutta vuosi vuodelta huononevaa huumoria. Kaikki samassa paketissa! Antti katselee markkinointia laajakatseisesti asiakkaan, toimiston ja web-analyytikon silmin, mutta tarttuu hanakasti myös yksittäisiin asioihin. Antin teksteissä haetaan välillä pientä herättelyä, sillä digimarkkinoinnin toimialalla riittää kehitettävää.

Jaa
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Uusimmat

Haluatko lisää luettavaa?

Haastamme, opastamme ja kerromme digitaalisen markkinoinnin ajankohtaisista asioista.