
Sivuston ylläpito pitää huolen toimivuudesta ja turvallisuudesta
Verkkosivusto on yrityksen käyntikortti digitaalisessa ympäristössä, ja siksi sen tulee herättää luottamusta. Sujuva käyttökokemus ja tietoturvallisuus viestivät niin ammattimaisuudesta kuin hyvän asiakaskokemuksen arvostamisesta, ja lopulta sivuston jatkuva näkyvyys ja verkkokaupan moitteeton toiminta ovat edellytys myös potentiaalisten ostajien tavoittamiselle.
Älä jätä sivusto tuuliajolle
Moni yritys investoi merkittävästi aikaa ja rahaa verkkosivuston suunnitteluun ja toteutukseen. Joskus sivusto jää kuitenkin julkaisun jälkeen vähälle huomiolle. Sivuston ylläpitoa ei kannata kuitenkaan jättää tuuliajolle nettisivujen valmistuttua, sillä WordPress ja erilaiset lisäosat saavat päivityksiä tiheään tahtiin. Niiden asentamisen myötä sivuille saadaan paitsi teknologisia parannuksia myös korjataan alustan ja sovellusten havaitsemia tietoturvahaavoittuvuuksia.
Ennakoinnilla ehkäistään ongelmat
Digiteamin tarjoaman ylläpitopalvelun tehtävänä onkin varmistaa, että nämä päivitykset tehdään sivustolle säännöllisesti, sivustosta otetaan päivittäiset varmuuskopiot ja mahdollisiin ongelmatilanteisiin reagoidaan nopeasti. Näin verkkoliiketoimintanne rullaa jouhevasti ja tietoturvallisesti päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Mitä sivuston ylläpitopalvelu sisältää?
Sivuston ylläpitopalvelu on ensisijaisesti investointi huolettomuuteen, mikä syntyy verkkoliiketoiminnan jatkuvuuden ja menestymisen edellytysten turvaamisesta. Ylläpitopalvelua on myös mahdollista räätälöidä asiakaskohtaisesti, esimerkiksi sisältöjen tai verkkokaupan päivittämisen osalta, jolloin asiakkaan tiimi voi keskittyä omiin ydintehtäviinsä ja jättää tekniset toimenpiteet Digiteamin vastuulle joko osittain tai kokonaan. Tämä on monesti asiakasyritykselle sekä tehokkaampi että taloudellisempi vaihtoehto.
Jatkuvaan ylläpitopalveluun sisältyvät aina seuraavat palvelut:
- Suomalainen palvelintila, joka on nopeusoptimoitu WordPress-alustalle
- SSL-sertifikaatti, ja sen automaattinen uusiminen
- WordPressin ja sen lisäosioen päivitysten asennus sivustolle kuukausittain, ja verkkokauppoihin 2 krt/ kk
- Kriittiset tietoturvapäivitykset asennetaan välittömästi
- Sivuston manuaalinen testaaminen päivitysten jälkeen ja mahdollisten havaittujen ongelmien korjaaminen
- Verkkosivuston päivittäinen varmuuskopiointi
- Sivuston jatkuva seuranta, ja nopea reagointi mahdollisiin ongelmatilanteisiin
- Käyttötuki asiakasyrityksen nimeämälle sivuston pääkäyttäjälle
Optiot – ylläpitosopimuksen mahdolliset lisäpalvelut:
- Domainin hallinta ja sen automaattinen uusiminen
- Käyttötuki ja opastus asiakkaan koko tiimille
- Sisältöjen päivitys asiakkaan toivomassa laajuudessa (esim. uusien artikkelien lisääminen blogiin, uusien tuotteiden lisääminen verkkokauppaan tai sivuston otsikkojen, tekstien ja kuvien päivitys)
Reagointikyky ja nopeus ratkaisevat
Tarjoamme ylläpitopalvelua lisäpalveluna tuottamillemme verkkosivustoille ja verkkokaupoille. Huolenpitopalvelua voidaan tarjota myös muiden toimijoiden rakentamille sivustoille, tutustuttuamme ensin kokonaisuuteen.
”Ylläpitopalveluasiakkaamme kiittävät usein nopeuttamme. Pienemmät päivitysasiat voivatkin onnistua jo tunnin sisään, ja myös isommat toimenpiteet hoidetaan aina mahdollisimman nopeasti. Pyrimme myös vastaamaan asiakkaille pikaisesti sekä kommunikoimaan asiat selkeästi ja ymmärrettävästi.
Asiakkaat arvostavat myös nopeaa reagointiamme mahdollisiin ongelmatilanteisiin. Saimme esimerkiksi hiljattain erään ylläpitoasiakkaamme sivustoa koskevan ilmoituksen heidän palvelimellaan ilmenneestä ongelmasta. Aloimme selvittää asiaa heti aamuseitsemältä ja korjasimme ongelmatilanteen ripeästi. Näin asiakas sai tiedon ongelmasta ja sen ratkaisusta jo ennen kuin asiaa oli ehditty huomata.”
Minka Nevalainen, Web Developer, Digiteam
Miksi sivuston jatkuva huolenpito on niin tärkeää?
Tietoturvallisuus
Tänä päivänä digiympäristössä vaanii monenlaisia uhkia, ja verkkorikolliset etsivät aktiivisesti sivustojen ja verkkokauppojen tietoturvahaavoittuvuuksia. Jos WordPressin ja sen lisäosien päivitykset laiminlyödään, on sivusto alttiimpi kyberhyökkäyksille, ja voi pahimmassa tapauksessa päätyä rikollisten tahojen hallintaan ja aiheuttaa yritykselle mainehaittaa.
Ylläpitopalvelu varmistaakin, että asiakkaalla on aina tietoturvallisin versio sivusta. Oma järjestelmämme antaa reaaliaikaisesti tiedon WordPressiin tulevista kriittisistä tietoturvapäivityksistä, ja tiimimme asentaa ne ylläpitoasiakkaillemme viipymättä tiedon saatuaan.
Sivuston jatkuva valvonta
Ylläpitopalvelun myötä sivusto on Digiteamilla jatkuvassa seurannassa. Jos sivuston toiminta jostain syystä katkeaisi, saa ylläpitotiimimme siitä hälytyksen ja reagoi asiaan mahdollisimman nopeasti.
Ongelman juurisyyn paikallistamisen jälkeen korjaustoimet suoritetaan nopeasti, jotta sivusto voi palata pian palvelemaan verkkosivuvierailijoita ja vauhdittamaan yrityksenne liiketoimintaa.
Säännöllinen varmuuskopiointi tuo turvaa
Digiteamin ylläpitopalvelu varmistaa päivittäisten varmuuskopioiden avulla, etteivät verkkosivuinvestointinne ja vaivalla tuottamanne tai ostamanne sisällöt häviä taivaan tuuliin.
Tämä tuo liiketoimintaan turvallista vakautta, sillä sivusto voidaan aina palauttaa edellispäivän versioonsa mahdollisten ongelmatilanteiden kohdatessa.
Väkevät hartiat ongelmanratkaisuun ja sivuston jatkokehitykseen
Ylläpitopalvelun asiakkaana tiedät saavasi meiltä teknistä apua ja toimivia ratkaisuja sekä erilaisten ongelmatilanteiden ratkaisuun että sivuston jatkokehitykseen uusien tarpeiden ilmaantuessa. Digiteamista löytyy kovan tason web-kehittäjiä, joten pystymme tarjoamaan tarvittaessa ratkaisuja kaikenlaisiin verkkoympäristöänne koskeviin tilanteisiin.
Sivuston jatkokehitys on myös huomattavasti sujuvampaa ja kustannustehokkaampaa, kun sivustoa on ylläpidetty aktiivisesti ja järjestelmä lisäosineen on ajan tasalla. Näin voidaan välttyä kehitystyön yhteydessä myös vanhentuneiden lisäosien aiheuttamilta yhteensopivuusongelmilta, jotka voisivat nostaa kehitysprojektin kustannuksia selvitystyön ja ongelmien ratkaisun muodossa.
Mitä verkkosivuston ylläpitopalvelu maksaa?
Ylläpitopalvelua voidaan tarjota asiakkaillemme erilaisessa laajuudessa, asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Näin myös palvelun hinta määräytyy yksilöllisesti räätälöidyn kokonaisuuden mukaan.
Lopulliseen hintaan vaikuttaa paitsi huolenpitopalvelun sovittu palvelusisältö myös asiakkaan verkkosivuston laajuus, sillä päivitysten jälkeinen sivuston testaaminen vie laajalla verkkosivustolla luonnollisesti enemmän aikaa.
Suuntaa antavasti voi kuitenkin sanoa, että tavanomainen verkkosivuston ylläpitopalvelu on alkaen 120 euroa kuukaudessa ja verkkokaupan ylläpitopalvelu alkaen 300euroa kuukaudessa.
Räätälöidyt lisäpalvelut
Tavanomaiseen ylläpitopalveluun voidaan asiakkaan niin toivoessa sisällyttää myös monenlaisia lisäpalveluita, muun muassa sisällönmuokkausta tai blogiartikkelien päivityspalvelua.
Kun ylläpitotyö ei näy, asiat ovat hyvin
”Sivuston ylläpitopalveluun liittyvät työt ovat asiakkaalle usein melko näkymättömiä, mutta tiimimme tekee taustalla aktiivisesti töitä. Ylläpitopalvelun etuna onkin ensisijaisesti mielenrauha, sillä sen myötä sivusto toimii jatkuvasti ja ongelmitta, eikä aiheuta päänvaivaa työarjessa.
Asiakkaalle näkyviä työmme osia ovat esimerkiksi mahdollisten ongelmien selvittäminen ja ratkominen sekä sivustoa koskeva käyttötuki. Näistä saammekin asiakkailtamme kiitosta, esimerkiksi tiimimme tarjoamasta ystävällisestä asiakaspalvelusta sekä nopeasta auttamisesta ongelmatilanteissa ja erilaisissa kysymyksissä. Pyrimmekin vastaamaan ylläpitoasiakkaidemme yhteydenottoihin pääsääntöisesti tuntien sisällä.”
Harri Kivi, Co-Founder, Senior Web Developer, Digiteam