Henkilöesittely – Mika Mäki
Olen Mika ja yksi Digiteamin neljästä perustajista ja osakkaista.
Digimarkkinoinnin pariin tie toi vahingossa. Olin päättänyt vaihtaa alaa edellisestä työstä ja pääsin harkkariksi hakukonemainonnan pioneeriyritykseen 2005. Vaikka kokemusta digihommeleista ei ollut, kuin parin nettisivun verran ysäriltä, luotti työnantajani minuun ja muutamassa vuodessa olin jo tehnyt reippaasti yli tuhannelle asiakkaalle hakusanamainontaa. Kai sitä jonkin verran lahjoja alalle on myös ollut.
Sittemmin kuvaan astuivat Googlemainonnan lisäksi hakukoneoptimointi, analytiikka, display-mainonta ja laajempi verkkoliiketoiminnan konsultointi.
Ajatus omasta yrityksestä oli itänyt muutaman vuoden ennen kuin uskalsin todella paneutua asiaan. Yksinyrittäjyys ei ole kuitenkaan mun juttu ja erilaisia suunnitelmia ja kokoonpanoja olin matkan varrella miettinyt. Yksi niistä vei aikoinaan lounaalle Antin kanssa, jossa keskusteltiin, kiinnostaisiko Anttia laajentaa omaa yritystoimintaansa. Silloin aika ei vielä ollut kypsä, mutta siemen oli kylvetty. Noin vuotta myöhemmin samaa asiaa puitiin hiukan toisella kokoonpanolla ja ensitahdit Digiteam-nimisestä digimarkkinoinnin luottopelaajasta oli soitettu.
Mistä nautin eniten työssäni?
En viitsi vouhkata aina ensimmäisenä digimarkkinointialan uusimmista asioista, joiden tulo Suomeen saattaa kokemukseni mukaan kestää pitkään – ja joskus ne eivät tule lainkaan. Vouhkaamiseen on joutavampia ihmisiä. Tämä ei tarkoita uusien asioitten vierastamista, vaan toimin realiteettien ja faktojen pohjalta.
Asiakkaani arvostavat avointa ja rehellistä suhtautumistani alan uusimpiin muotitrendeihin ja siihen, että keskityn juuri siihen, mikä toimii heidän tilanteessaan. Siinä syntyy se luottamus, joka kantaa pitkälle – ja juuri se tekee tästä työstä palkitsevaa. Erityisen mielenkiinnon kohteeni on B2B-yritysten markkinointi ja sen suunnittelu.
Mitä teen vapaa-ajallani?
Elämä pyörii melko rutiininomaisesti työn ja perheen ympärillä. Vaikka lapset ovat jo aikuisia, heillä on edelleen iso rooli elämässäni.
Varsinaisia omia vakavia harrastuksia ei ole matkaan osunut – satunnaisia mailapelejä lukuun ottamatta – mutta koripallo tuli osaksi elämää, kun vanhempi lapsi aloitti sen parissa. Laji vei koko sydämen mennessään ja siitä tuli toinen elämä. Ei pelaajana, vaan täyspäiväisenä taustajoukkoilijana.
Nuo reilut parikymmentä vuotta ovat vieneet minua perheineni pelimatkoille ympäri Eurooppaa. Reissujen lisäksi tuo harrastus on tutustuttanut minut muun muassa somemarkkinointiin, kansainvälisten tapahtumien järjestämiseen ja fanivaatemalliston suunnitteluun ja jakelun organisointiin. Minua voi edelleenkin nähdä miesten edustusjoukkueen peleissä toimitsijapöydän takana.
Ei koripallo kaikkea aikaa vie. Soittelen kitaraa kohtuu paljon – omaksi iloksi ja naapurien kauhuksi. Mikään oikea rokkari en (vielä?) ole, mutta aina silloin tällöin pääsen säestämään yhteislaulua illanistujaisissa.
Mikä Digiteamissa on parasta?
Osakkaana minua kiehtoo tietenkin vapaus – ja samalla vastuu paitsi asiakkaista, myös yrityksen menestymisestä ja työntekijöiden hyvinvoinnista. Tarkoituksemme on tuottaa mitattavaa tulosta, ja me kaikki olemme sitoutuneet tähän tavoitteeseen. Matala hierarkia ja rento etämeininki tekee meistä digiteamiläisistä kollegoita – ei vain työkavereita. Mun mielestä se on kova juttu, koska meistä ihmisistähän tämä firma muodostuu.
Ennen yrityksen perustamista, minulla oli vaihtoehtona juuri sovittu, hyväpalkkainen senior-analyytikon pesti isossa ja tunnetussa yrityksessä, mutta tämä porukka vakuutti kokemuksella ja työnteon moraalillaan, joten en epäröinyt asiaa hetkeäkään. Eikä ole tarvinnut katua.
Asiakkaatkin ovat tyytyväisiä, mikä näkyy erittäin pienenä poistumana. Ehkä sekin osaltaan kertoo, mikä Digiteamissa on parasta.
Erikoisosaamisalueeni
Digimarkkinoinnin sekatyöläisenä keskityn omien asiakkaitteni liiketoiminnan kehittämiseen ja markkinoinnin tulosten optimointiin. Kiinnostukseni analytiikkaan on aika luonnollisesti johtanut siihen, että vastaan oikeastaan kaikkien asiakkaidemme analytiikan konfiguroinnista.
Analyyttinen ajattelutapa ja kokemus erilaisista organisaatioista sekä laaja toimialakokemus antavat erinomaisen pohjan suunnitella yrityksille markkinointia. Osaan huomioida asiakkaiden odotukset, tarpeet ja resurssit, jolloin asiakas saa budjetillaan optimaalisen tuloksen.