fbpx

Pikavoittoja Google-mainonnalla

Oletko kuullut Google-mainonnan tekijältä, että mainonta rupeaa tuottamaan tuloksia vasta 6 kk kuluttua ja siihen saakka pitää vain kiltisti odottaa, kun mainonnan tekijä tekee taikojaan. Oletko kuullut myös sellaisen väitteen, että et voi vaihtaa palveluntarjoajaa, koska silloin menetetään monen vuoden aikana kertynyt hyvä historia ja samanlaisen ihanuuden rakentamisen kuluu ikä ja terveys, etkä saa hyviä tuloksia pitkään, pitkään aikaan. Joskus tämä on totta, joskus ei.

Milloin tuloksia pitää odottaa, milloin niitä pitäisi tulla heti

Hankalat toimialat

Jos ala on sillä tavoin hankala, että tarvetta ilmaisevien hakujen määrittely on vaikeaa, tai ostopäätösprosessit ovat hitaita, saattaa mainonnan optimointiin kulua paljon aikaa. Tällaisissa tapauksissa mainonnan roolin mittaaminenkin konversioiden syntymisessä voi olla vaikeaa.

Suuret mainostilit

Kun kyseessä on suuri tili, esim. ison verkkokaupan mainonta, vaatii hoitaminen todella aktiivista otetta. Näissä tapauksissa mainonnan optimoinnissa turvaudutaan erilaisten automaatioiden hyödyntämiseen ja säätämiseen. Koneoppiminen vaatii dataa ja aikaa. Käytännössä mainonnan tekijä valitsee ja testaa erilaisia koneoppimismalleja, asettaa näille raja-arvoja ja asetuksia, joiden avulla pyritään löytämään optimaalinen tulos.

Paikallisten yritysten mahdollisuus

Jos yrityksesi myy tietyillä paikkakunnilla selkeään tarpeeseen suunnattuja palveluita, pitäisi tuloksia saada nopeasti aikaiseksi. Kun esimerkiksi hammas on kipeä, hiukset näyttävät huonolta, selkää kolottaa,autoon tulee vika, katto vuotaa, omainen kuolee, ikkuna rikkoutuu, vesijohto tai vesihana hajoaa, talosta löytyy tuholaisia, ruohonleikkuri hajoaa tms., niin silloin hakuja ei tehdä huvinvuoksi, vaan tarve on melko akuutti.

Tällaisissa palveluissa mainonnan pitäisi tuottaa nopeasti tuloksia, mikäli sivustolla edes perusasiat ovat jotakuinkin kunnossa.

Kuinka tuloksia saadaan nopeasti

Paikallisten tai alueellisten yritysten tuloksellisen Google mainonnan salaisuus on kohdentaminen ja analytiikka.

Google mainonnan kohdentaminen

Tuloksia voidaan tehdä nopeasti, kun mainonnan suunnitteluvaiheessa kohdennus tehdään heti riittävän hyvin.

  1. Mainonnassa käytetään ostoaikeesta kertovia hakutermejä – ei geneeristä pöppöä
  2. Mainonta on kohdennettu maantieteellisesti kattavasti, mutta tarkasti
  3. Näkyminen väärissä yhteyksissä on estetty
  4. Mainonnan peitto on riittävä (riittävä mediabudjetti)

 

Sivustoanalytiikka

Toinen yhtä tärkeä asia on se, että sivuston analytiikka laitetaan kuntoon. Ilman toimivaa mittausta ja tulosten tulkintaa ei mainontaa voi kehittää oikeaan suuntaan.

  1. Konversiot on määritelty oikein
  2. Google Ads-tili on liitetty Analytics tiliin
  3. Tuloksia seurataan, analysoidaan ja niihin reagoidaan aktiivisesti

 

Alussa vähän työläämpää ja maksaa hiukan enemmän, mutta tulokset ovat todennäköisesti aivan eri luokkaa heti alusta lähtien.

Poikkeukset

Nopeita tuloksia voidaan saavuttaa myös vaikeilla toimialoilla tai pitkän ostoprosessin tuotteissa ja palveluissa. Mutta mitä suuremmasta investoinnista tai monimutkaisemmasta hankinnasta on kyse, sen tärkeämpään rooliin nousevat myös yrityksen sivusto, maine, kilpailukykyiset tuotteet ja muun markkinoinnin merkitys.

Toisaalta potentiaalisella toimialallakaan kauppa ei käy silloin kun sesonkia ei ole. Myös tarpeeksi huonossa hapessa oleva verkkosivusto estää tulosten syntymisen.

Google mainonnan tärkeyttä ei kuitenkaan pidä aliarvioida, sillä oikein toteutettuna se vastaa olemassa olevaan kysyntään ja tuo sivustollesi ostovalmiita tai ostoaikeissa olevia asiakkaita.

Tiedätkö missä kunnossa oma Google mainontanne on?

Antti Kärki

Hyvää digimarkkinointia vuodesta 2003, mutta vuosi vuodelta huononevaa huumoria. Kaikki samassa paketissa! Antti katselee markkinointia laajakatseisesti asiakkaan, toimiston ja web-analyytikon silmin, mutta tarttuu hanakasti myös yksittäisiin asioihin. Antin teksteissä haetaan välillä pientä herättelyä, sillä digimarkkinoinnin toimialalla riittää kehitettävää.

Jaa
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Uusimmat

Haluatko lisää luettavaa?

Haastamme, opastamme ja kerromme digitaalisen markkinoinnin ajankohtaisista asioista.